Arno Forsius

Ragnar Granit (1900—1991) — suomalais-ruotsalainen lääketieteen nobelisti

Ragnar Arthur Granit (1900—1991) on ainoa Nobelin fysiologian ja lääketieteen palkinnon saanut suomalainen, joka tosin vuonna 1967 palkinnon saadessaan oli ollut jo pitkään Ruotsin kansalainen.

Ragnar Granitin isän puoleinen suku oli kotoisin Korppoosta, Turun saaristosta. Isoisä Jeremias Mickelsson muutti asumaan Korpoströmin Vikminneen ja alkoi käyttää sukunimeä Granit. Jeremias Granit oli merikapteeni, joka purjehti ympäri maailmaa suurilla purjelaivoilla. Isä Arthur Wilhelm Granit opiskeli metsänhoitajaksi ja omisti yksityisen metsätoimiston Helsingissä. Hänen puolisonsa oli Albertina Helena Granberg ja perheessä oli kuusi lasta, joista Ragnar oli vanhin.

Ragnar Granit kävi Helsingissä Svenska Normallyceumia ja tuli ylioppilaaksi vuonna 1919. Hän opiskeli Helsingin yliopistossa psykologiaa, valmistui fil. kandidaatiksi vuonna 1922 ja maisteriksi vuonna 1923. Opiskeluaikanaan hän viihtyi kirjallisissa modernistipiireissä ja oli Studentbladetin toimittajana.

Granit kiinnostui erityisesti kokeellisesta psykologiasta. Hänen tätinsä aviopuoliso, lääkäri ja filosofi Lars Ringbom piti lääkärin koulutusta tai syvällistä biologian tietämystä alan välttämättömänä edellytyksenä. Psykologian dosentti Eino Kaila johdatti Granitin näköaistin tutkimuksen pariin.

Granit ryhtyikin opiskelemaan lääketiedettä Helsingin yliopistossa, valmistui lääketieteen kandidaatiksi vuonna 1924, puolusti väitöskirjaansa "Farbentransformation und Farbenkontrast" vuonna 1926 ja sai lisensiaattitutkinnon suorittamisen jälkeen lääketieteen tohtorin arvon vuonna 1927. Hänestä tuli vuonna 1929 yliopiston fysiologian dosentti.

Granit työskenteli vuosina 1927—1928 ja 1932—1933 Oxfordissa, jossa hän tutustui neurofysiologi Charles Scott Sherringtoniin. Toinen ratkaisevasti Granitin tutkimuksiin vaikuttanut henkilö oli neuroanatomi Santiago Ramón y Cajal, jota hän ei koskaan tavannut henkilökohtaisesti. Oxfordissa Granit tutustui myös John Ecclesiin ja tutki tämän kanssa lihastoiminnan säätelyä, joka oli myöhemmin Granitin tutkimuksen pääkohteena.

Oxfordin jaksojen välillä Granit työskenteli Yhdysvalloissa Pennsylvanian yliopistossa Philadelphiassa. Siellä hänen työtovereitaan olivat Haldane Keffer Hartline ja William Rushton. Philadelphiassa Granit kehitteli silmän verkkokalvon toimintaa koskevaa tutkimustaan.

Granit avioitui ennen Yhdysvaltojen matkaa vuonna 1929 Marguerite (Daisy) Emma Bruunin kanssa. Tämän vanhemmat olivat todellinen valtioneuvos Theodor Bruun ja englantilainen Mary Edith Henley. Ragnar ja Daisy Granitilla oli yksi poika, vuonna 1930 syntynyt Michael Wilhelm Theodor.

Suomeen palattuaan Ragnar Granit työskenteli vuodesta 1934 Helsingin yliopiston fysiologian laitoksella, tutkien erityisesti verkkokalvossa olevien näkösolujen toimintaa sähköisillä mittauksilla. Näissä tutkimuksissa oli ratkaiseva osuus mikroelektrodien käytöllä ja elektroniputkien avulla toimivalla vahvistinjärjestelmällä. Granitin tärkeänä apulaisena oli hänen oppilaansa Gunnar Svaetichin, jonka Alvar Wilska oli perehdyttänyt mikroelektroditekniikkaansa vuonna 1938.

Granit osoitti, että verkkokalvon välittämä näköaistimus koostui yksittäisistä reaktioista, jotka olivat lähtöisin verkkokalvon eri solutyypeistä. Granitin teorian mukaan osa soluista, dominaattorit, reagoivat suunnilleen samalla tavalla eri väreille, kun taas osa soluista, modulaattorit, reagoivat vain joko siniseen, vihreään tai punaiseen (ja keltaiseen) valoon. Granit osoitti myös, että valo aiheutti sekä aktivoivia että estäviä hermosignaaleja.

Granit nimitettiin Helsingin yliopiston fysiologian ruotsinkieliseksi professoriksi vuonna 1937. Silloin oppiaineen suomenkielisenä professorina ja laitoksen esimiehenä oli Yrjö Reenpää. Granit siirtyi jo kesällä 1940 Tukholmaan, jossa hänestä tuli Karoliinisen instituutin neurofysiologisen tutkimusyksikön johtaja. Siellä hän jatkoi edelleen verkkokalvon fysiologisia tutkimuksia, kunnes alkoi tutkia lihasten tuntoaistia ja sen merkitystä lihastoiminnan ohjauksessa ja säätelyssä. Granitista tuli vuonna 1945 Nobel-instituutin neurofysiologian osaston johtaja ja professori vuonna 1946. Hän jäi eläkkeelle vuonna 1967. Akateemikoksi hänet nimitettiin vuonna 1985.

Syitä Granitin Ruotsiin lähtöön olivat mm. talvisodan jälkeinen vaikea taloudellinen tilanne ja uuden sodan uhka, epätodennäköisyys saada ruotsinkielisenä opetusprofessorina omaa laitosta johdettavakseen ja osittain Helsingin yliopistossa silloin vallinnut ruotsalaisuuden vastainen ilmapiiri. Toisena vaihtoehtona olisi ollut Harvard Medical Schoolin silmäinstituutti Yhdysvalloissa. Valinta päätyi Ruotsiin, koska perhe halusi asua lähellä Suomea ja rakkaaksi tullutta Vikminnen tilaa Korpoströmissä.

Granit oli älykäs, intuitiivinen ja aktiivinen tutkija. Toisaalta hän oli luonteeltaan ristiriitainen, mikä vaikeutti hänen työskentelyään. Hänen luovuutensa vaati toimintavapautta ja hänen kykynsä pääsivät parhaiten oikeuksiinsa oman laitoksen puitteissa. Granit oli parhaimmillaan viehätysvoimainen ja huolehtiva lähipiiriään kohtaan, mutta varsin usein hän pahoitti ystäviensä ja työtoveriensa mielet satuttavilla huomautuksillaan.

Ragnar Granit sai Nobelin fysiologian ja lääketieteen palkinnon vuonna 1967 yhdessä Haldane Keffer Hartlinen ja George Waldin kanssa näkemisen fysiologiaan liittyvistä tutkimuksista. Granitin palkittu tutkimustyö oli tapahtunut suureksi osaksi Suomessa olon aikana. Hartline oli tutkinut sähköfysiologisten ilmiöiden avulla lähinnä silmän muoto- ja erottelukykyä. Waldin tutkimukset puolestaan liittyivät verkkokalvon näkösolujen biokemialliseen rakenteeseen ja toimintaan.

Ragnar Granit on kirjoittanut pakina- ja esseekokoelman "Ung mans väg till Minerva" (1941) ja muistelmateoksen "Hur det kom sig. Forskarminnen och motiveringar" (1984).

Julkaistu aikaisemmin: Suomen Lääkärilehti 1999: 17: 2337. Tarkistettu helmikuussa 2000. Alvar Wilskan mikroelektroditekniikkaa koskeva lisäys maaliskuussa 2002 Lauri Aution ehdotuksesta (Suomen Lääkärilehti 2002: 11:1302).

Kirjallisuutta:

Reuter, T.: Ragnar Granit. Suom. Pekka Kaikumo. Teoksessa: Totuuden nimessä. Kaksitoista merkittävää Suomen Tiedeseuran jäsentä. Toim. P. Schybergson. Yearbook 1998 of the Finnish Society of Sciences and Letters. Series B. Supplement. Vammala 1998

TAKAISIN IHMISIÄ LÄÄKETIETEEN HISTORIASSA HAKEMISTOON