SKSBiografiakeskus
  Kansallisbiografia - haku - hakutulos - artikkeli  
           
   

Atte Rusanen, Helsingin yliopiston kuvalaitos, 1986
Helsingin yliopiston museo
Granit, Ragnar (1900 - 1991)
fysiologian professori
Nobelin palkinnon saaja

Ragnar Granit on yksi tunnetuimmista suomalaisista lääketieteilijöistä kautta aikojen ja maailmanlaajuisestikin 1900-luvun merkittävimpiä hermoston ja aistien tutkijoita. Näön fysiologiaa koskevista tutkimuksistaan lääketieteen Nobelin palkinnon 1967 saanut Granit on toistaiseksi ainoa suomalaissyntyinen lääketieteen nobelisti.

Helsingin yliopiston fysiologian professorina ja myöhemmin Tukholman Karoliinisen instituutin neurofysiologian laitoksen johtajana toiminut Ragnar Granit on eräs tunnetuimmista suomalaisista lääketieteilijöistä kautta aikojen. Pääosin Suomessa tehdyissä töissään hän selvitteli silmän verkkokalvon toimintaperiaatteita ja värien näkemisen fysiologista taustaa. Näistä tutkimuksistaan Granit sai 1967 lääketieteen Nobelin palkinnon. Ruotsiin siirryttyään hän keskittyi selvittelemään, miten aivot selkäytimen välityksellä säätelevät lihastoimintoja ja sitä kautta ihmisen liikkeitä. Tälläkin alueella hänen tutkimustyönsä on ratkaisevasti vaikuttanut nykyiseen tietämykseen hermoston säätelymekanismeista, ja nämä havainnot ovat tieteellisesti samaa "Nobel-luokkaa" kuin näön fysiologiaan liittyvät työtkin. Korkeatasoisen tiedemiesuransa rinnalla Granitilta liikeni aikaa myös yhdistys- ja kulttuuritoimintaan.

Ragnar Granit syntyi sukuun, jonka jäsenet ovat olleet korppoolaisia jo ikivanhoista ajoista asti. Varhaislapsuudesta elämän viime vuosiin asti hänen kiintopisteenään oli Korpoströmin Vikminne, talo johon merikapteenina toiminut isoisä Jeremias Granit aikanaan oli asettunut. Ragnar Granitin isä Arthur Granit oli metsänhoitaja, joka työskenteli ennen Helsinkiin muuttamistaan eri puolilla Suomea, muun muassa Lapissa ja sittemmin Riihimäellä, jossa Ragnar syntyi perheen esikoisena. Ragnar Granitin lapsuudenkoti sijaitsi Oulunkylässä ja koulunsa hän kävi Helsingin Ruotsalaisessa Normaalilyseossa. Lapsuus- ja nuoruusvuosien kesät vietettiin Korppoossa, jossa purjehdus- ja kalastuskumppaneina olivat serkut, (->) Lars-Ivar Ringbom, sittemmin taidehistorioitsija ja Åbo Akademin professori, (->) Anders Ringbom, myöhemmin analyyttisen kemian professori, sekä Nils-Erik Ringbom, tuleva säveltäjä ja Helsingin kaupunginorkesterin monivuotinen intendentti.

Ragnar Granitin kouluaikojen henkisellä ympäristöllä oli hänen omien muistelmiensa mukaan melko vähän tekemistä luonnontieteiden kanssa, mutta sitä enemmän kirjallisuuden ja maalaustaiteen. Ystäviin ja luokkatovereihin kuului muun muassa tuleva taidemaalari (->) Torger Enckell sekä tämän veljet (->) Olof ja (->) Rabbe Enckell, joista ensimmäisestä tuli kirjallisuuden professori, jälkimmäisestä runoilija ja maalari. Norssissa Granit kuului kirjailija (->) Gunnar Björlingin vetämään kirjallisuuden keskustelupiiriin. Harrastusta kirjallisuuteen kuvastaa myös Granitin toimiminen Studentbladetin toimittajana 1923 - 1926. Hän kuului myös (->) Elmer Diktoniuksen 1928 perustaman Quosego-kulttuurilehden ensimmäisten numeroiden avustajiin ja oli 1930-luvulla Finlands Röda Kors -lehden toimittajana. Lisäksi hän julkaisi myös kaunokirjallisiksi luokiteltavia artikkeleita ja teoksia. Järjestöelämässä Granit oli Nylands Nationin kuraattori ja osallistui sittemmin Folkhälsanin ja Mannerheimin Lastensuojeluliiton toimintaan.

Granitin päätyminen lääketieteilijäksi ja neurofysiologiksi ei ollut siis itsestäänselvyys, ja hän suunnittelikin ensin lakitieteen opintoja ja opiskeli Åbo Akademissa filosofiaa. Filosofian kurssiin kuului myös psykologiaa, ja Granit kertoi myöhemmin innostuneensa tästä aineesta valtavasti. Juuri kiinnostus psykologiaan ja sukulaisten kannustus paremminkin kuin halu tulla käytännön lääkäriksi saivat hänet lopulta valitsemaan lääketieteellisen tiedekunnan, jonka opetus näytti tarjoavan parhaan lähtökohdan hankkia syvällisempiä tietoja biologiasta psykologian opiskelun tueksi. Lääketieteen tuohon aikaan pakollisena valmistavana tutkintona olleen filosofian kandidaatin tutkinnon aineyhdistelmäksi hän valitsi teoreettisen filosofian, käytännöllisen filosofian, estetiikan ja kemian. Ainevalinta heijastelee Granitin voimakasta läpi elämän säilynyttä humanistista suuntautumista, mutta ennen kaikkea monille merkittäville tiedemiehille ominaista monipuolista tiedonhalua ja totuudenetsintää: hyvin samantyyppinen perustutkinnon ainevalinta oli aikanaan ollut toisella suurella suomalaisella fysiologilla (->) Robert Tigerstedtillä.

Vaikka Granit olikin opiskeluaikanaan kiinnostunut myös kliinisistä opinnoista ja varsinkin neurologiasta, hän päätyi jo kandidaattivaiheessa valitsemaan tutkijan uran. Tutkimuskohteeksi muodostui aluksi psykofysiologia. Granitin mukaan valintaan vaikutti erityisesti psykologi ja filosofi (->) Eino Kaila, joka teki 1920-luvulla kokeellisia tutkimuksiaan Helsingin yliopiston fysiologian laitoksella. Tutkimustyön ohella Granit toimi ensin virkaatekevänä ja sitten vakituisena fysiologian laitoksen assistenttina. Väitöskirjassaan Farbentransformation und Farbenkontrast hän selvitteli muodon ja värin aistimusta käyttäen psykofysiologisia tutkimuksia. Tutkimus sisältää useita viittauksia Eino Kailan aistipsykologisiin töihin, ja Kaila lieneekin ollut väitöskirjan merkittävin taustahahmo. Granit väitteli syksyllä 1926 ollessaan vielä lääketieteen kandidaatti; lisensiaatin tutkinnon hän suoritti 1927, ja samana päivänä hän sai myös lääketieteen ja kirurgian tohtorin arvon.

Valmistuttuaan Granit hakeutui jatko-opiskelijaksi alan huippututkimuslaitoksiin ulkomaille. Vallitsevasta saksalaissuuntauksesta poiketen hän suuntautui alusta pitäen englantia puhuviin maihin, mihin osasyynä olivat todennäköisesti anglofiilina tunnetulta merikapteeni-isoisältä perintönä saadut vaikutteet: Granit oli jo 19-vuotiaana tehnyt matkan Lontooseen oppiakseen englantia. Ratkaiseva syy Englantiin hakeutumiseen oli kuitenkin tuon aikakauden ehdottomasti merkittävin keskushermoston tutkija, Oxfordissa työskentelevä Sir Charles Sherrington, jonka tutkimuslaboratoriosta Granit uskoi löytävänsä sitä tietämystä, jota aikaisemmista opiskelupaikoista oli puuttunut. Nobelin palkinnon neurofysiologisista tutkimuksistaan 1932 saanut Sherrington oli Granitin kertoman mukaan hänen tärkein tieteellinen vaikuttajansa. Granitin kohdalla toteutuu paljon toistettu sanonta, jonka mukaan ainoa useimpia Nobelin palkinnon saaneita tiedemiehiä yhdistävä tekijä on se, että heidän opettajanaan on toiminut Nobelin palkinnon aikaisemmin saanut tiedemies.

Granit aloitti verkkokalvoon kohdistuvat tutkimuksensa Philadelphiassa Johnson Foundation -tutkimuslaitoksessa, joka oli 1930-luvulla maailman johtava näön fysiologian tutkimuskeskus. Siellä työskenteli samoihin aikoihin Granitin kanssa myös Haldan Hartline, toinen niistä kahdesta tutkijasta, jotka 1967 jakoivat Granitin kanssa Nobelin palkinnon. Philadelphiassa ja Oxfordissa syntyivät myös Granitin ensimmäiset merkittävät julkaisut, verkkokalvon sähköisen vastepotentiaalin eli elektroretinogrammin eri komponentteja ja niiden suhdetta näköhermon aktiviteettiin selvitelleet työt.

Helsingin yliopiston fysiologian dosentiksi 1929 nimitetty Granit kokosi ulkomailta palattuaan ympärilleen innostuneiden nuorten tutkijoiden joukon, jonka kanssa hän jatkoi verkkokalvon toiminnan ja erityisesti värinäön mekanismien selvittämistä. Laitteisto oli pitkälle itse rakennettua. Ensimmäisenä merkittävänä havaintonaan Granit saattoi yhdessä Per-Olof Thermanin (1910 - 1972) kanssa osoittaa verkkokalvon solujen pystyvän toimimaan ärsykkeen vaikutuksesta myös inhibitorisesti eli ärsykettä estävästi, aivan kuten Sherrington oli aikaisemmin osoittanut tapahtuvan muun tyyppisten hermosolujen kohdalla. Muita Helsingin kauden merkittäviä töitä olivat yhdessä Moses Zewin (1909 - ) kanssa tehdyt tutkimukset näköpurppuran eli rodopsiinin toiminnasta sekä ennen kaikkea Gunnar Svaetchinin (1915 - 1972) kanssa tehty työ, jossa osoitettiin verkkokalvon sähköisen impulssiherkkyyden jakautuvan kolmeen erilliseen ryhmään sinisen, vihreän ja punaisen värin alueella. Tämä työ oli ensimmäinen näyttö jo 1800-luvulla esitetyn niin sanotun Young-Helmholzin värinäköteorian neurofysiologisesta perustasta. Työtä varten Helsingissä kehitettiin uudentyyppinen rekisteröintitekniikka, joka mahdollisti hermoimpulssien rekisteröinnin yksittäisistä hermosoluista ja jota sittemmin käytettiin useissa muissakin tutkimuksissa.

Vuodesta 1935 virkaatekevänä ja vuodesta 1937 Helsingin yliopiston varsinaisena fysiologian professorina toiminut Granit oli jo 1930-luvulla saavuttanut huomattavan kansainvälisen maineen. Hän sai työtarjouksia eri puolilta maailmaa, esimerkiksi 1932 kutsun Tarton yliopiston professoriksi ja 1940 kutsun Harvardin yliopistoon Yhdysvaltoihin. Näistä tarjouksista hän kieltäytyi. Sen sijaan kun Granit kutsuttiin 1940 Tukholman Karoliinisen instituutin neurofysiologian laitoksen johtajaksi, hän päätti siirtyä jatkamaan tutkimustyötään Ruotsiin. Siirtymiseen vaikuttivat ensisijaisesti uuden työpaikan tarjoamat selvästi Helsinkiä paremmat tutkimusresurssit, mutta osaltaan ehkä myös 1930-luvun aikana toteutettu, kosmopoliittiselle Granitille varmasti henkisesti vieras Helsingin yliopiston suomalaistamiskampanja, jonka seurauksena lääketieteellisessä tiedekunnassa oli 1930-luvun lopulla hänen ohellaan vain yksi ruotsiksi luennoiva professori. Tukholmaan muutettuaan hän sai pian myös Ruotsin kansalaisuuden. Hänet nimitettiin vastaperustetun Nobel-instituutin johtajaksi ja seuraavana vuonna neurofysiologian henkilökohtaiseksi professoriksi. Näistä viroista hän siirtyi eläkkeelle 1967 mutta jatkoi senkin jälkeen aktiivista tieteellistä tutkimustyötä lähes kuolemaansa saakka.

Tukholmaan siirryttyään Granit jatkoi vielä muutamia vuosia näön fysiologiaa koskevia tutkimuksiaan, ja osa Helsingissä toimineesta tutkijaryhmästä siirtyi hänen mukanaan. Tukholmassa tehdyt työt olivat kuitenkin lähinnä laajentavia ja täydentäviä, ja vuodesta 1921 jatkuneen näköaistiin kohdistuneen tutkimustyön yhteenvetona kirjoitettu teos Sensory Mechanisms of the Retina oli pääosin valmis jo 1943, vaikka sodan vuoksi kirja pääsikin ilmestymään vasta 1947.

Granit keskittyi 1940-luvun puolivälistä lähtien selvittelemään liikkeiden säätelyn neurofysiologiaa ja saavutti maailmanmaineen myös tällä tutkimusalueella. Hän tutki lihasten toimintaa ja niiden jänteysastetta säätelevän refleksikaaren eri osia ja avasi töillään aivan uuden tutkimuskentän, joka sittemmin on jatkunut eri puolilla maailmaa. Vuoden 1967 Nobelin palkinnon Granit kuitenkin sai yhdessä Haldan Hartlinen ja George Waldin kanssa nimenomaan "silmän primaareja fysiologisia ja kemiallisia näköön liittyviä tapahtumasarjoja koskevista keksinnöistään".

Jälkikäteen on joskus kiistelty siitä, missä määrin Nobelin palkintoon johtaneet havainnot tehtiin vasta Ruotsissa ja onko Granit "suomalainen vai ruotsalainen nobelisti". Granit kommentoi asiaa diplomaattisesti sanomalla, että se on fifty-fifty. Granit oli palkinnon saadessaan kansalaisuudeltaan ruotsalainen, mutta merkittävä osa kokeellisista töistä on tehty Oxfordissa ja Helsingissä, ja vielä Tukholmassakin työtoverit olivat pääosin suomalaisia. Syystä voidaan siis muistaa Granit ensimmäisenä suomalaissyntyisenä lääketieteen ja fysiologian alalta jaettavan Nobelin palkinnon saajana ja hänen helsinkiläinen tutkimusryhmänsä ensimmäisinä Nobel-tason tutkijoina maassamme. Granitin johtama ryhmä muodosti 1930-luvun Suomessa poikkeuksellisen korkeatasoisen ja kansainvälisesti tunnetun tieteen huippuyksikön, jonka nauttimasta arvostuksesta kertoo sen saama huomattava ulkopuolinen rahoitus (esimerkiksi 1938 yhteensä noin 1 miljoonaa silloista markkaa Rockefeller-säätiön ja opetusministeriön yhteisrahoituksena). Useimmista Granitin oppilaista tuli osa suomalaista "aivovientiä", ja he päätyivät professoreiksi ja tutkimuslaitosten johtajiksi eri puolille maailmaa. Suomessa Granitin tutkimusperinne on jatkunut lähinnä eläinfysiologien keskuudessa.

Itsestään määritelmää "både rikssvensk och finlandssvensk patriot" käyttänyt Granit oli elämänsä loppuun saakka vankasti ankkuroitunut synnyinmaahansa ja kuvaavaa on, että hän hakuteoksiin merkitsi asuinpaikakseen "Stockholm och Korpo". Vuosikymmenien mittaiseksi venyneestä Ruotsissa asumisesta huolimatta hän säilytti puheessaan suomenruotsalaisen aksentin. Innokkaana purjehtijana hän muutti vuosikaudet kesäpaikkaansa Vikminneen omalla veneellä Tukholmasta, ja Korppoossa hän saattoi omistautua myös toiselle rakkaalle harrastukselleen puutarhanhoidolle, jonka hän jakoi vaimonsa Daisyn kanssa. Erityiskiinnostuksen kohteena olivat puut ja kalliokasvit.

Granit oli hyvin vitaali, innostuva ja varsinkin sukulais- ja ystäväpiirissä "Raggen" oli viehättävä seuramies, mutta hän omasi samalla aimo annoksen itsevarmuutta ja tiedemieskollegojen kanssa syntyi ajoittain intensiivisiäkin väittelyitä. Hänen tieteelliset julkaisunsa ovat erittäin selkeitä ja tyylillisesti korkeatasoisia todistaen huomattavaa kirjallista lahjakkuutta, luennoitsijana hän sen sijaan ei ollut kaikkein helpoimmin ymmärrettäviä. Hänen tieteelliselle uralleen ominaisena piirteenä on vuosikymmenien mittainen väsymätön keskittyminen yhteen tiettyyn ongelmakenttään, mutta samalla pyrkimys asioiden tarkasteluun laajemmasta koko hermoston ja aistielimien toiminnan yleisten lainalaisuuksien perspektiivistä. Monista muista suurista neurofysiologeista poiketen hänen käsitemaailmansa ei ollut erityisen matemaattispainotteinen vaan enemmän kielellinen ja tutkimusote intuitiivinen. Granit kirjoitti esseekokoelmassaan Ung mans väg till Minerva tiedemiehiä usein piinaavasta "acediasta", ajatusten väsymisestä, josta hän itse ei koskaan ehtinyt kärsiä ehkä juuri laajan humanismiin pohjautuvan elämänkatsomuksensa ansiosta.


Ragnar Arthur Granit S 30.10.1900 Riihimäki, K 8.3.1991 Tukholma. V metsänhoitaja Arthur Granit ja Bertie Malmberg. P 1929 - vapaaherratar Marguerite Emma (Daisy) Bruun S 1902, K 1991, PV todellinen valtioneuvos, vapaaherra Theodor Bruun ja Mary Henley. Lapsi: Michael S 1930, arkkitehti.

URA. Ylioppilas Ruotsalaisesta normaalilyseosta 1919; filosofian kandidaatti 1922, maisteri 1923; lääketieteen kandidaatti 1924, lisensiaatti 1927; lääketieteen ja kirurgian tohtori 1927. Opintomatka Frankfurt am Mainiin 1922, Cambridgeen 1924, Oxfordiin 1928.

Helsingin yliopiston fysiologian laitoksen assistentti 1928 - 1937; fysiologian dosentti 1929 - 1937; vieraileva tutkija (Research Fellow) Pennsylvanian yliopistossa Yhdysvalloissa 1929 - 1931; Rockefeller-stipendiaatti Oxfordin yliopistossa Englannissa 1932 - 1933; Helsingin yliopiston vt. fysiologian professori 1935 - 1937, professori 1937 - 1940 (siirtynyt 1938 vaihtuvaan ruotsinkielisen professorin virkaan); Korppoon, Iniön ja Houtskärin piirilääkäri 1939 - 1940; Tukholman Karoliinisen instituutin neurofysiologisen osaston johtaja 1940 - 1945; Lääketieteellisen Nobel-instituutin johtaja 1945 - 1967; Karoliinisen instituutin neurofysiologian professori 1946 - 1967. Useiden yliopistojen vieraileva professori Euroopassa ja Yhdysvalloissa.

Studentbladet-lehden toimittaja 1923 - 1924, 1929; Finlands Röda Kors -lehden toimittaja 1934 - 1940.

Nylands nationin kuraattori 1933 - 1935; Nobel-palkintokomitean jäsen 1946 - 1967.

Jäsenyydet: Suomen Tiedeseura 1937; Ruotsin Kuninkaallisen tiedeakatemia 1944, presidentti 1963 - 1965.

Kunnianosoitukset: Vapaudenristi 4 mk. 1918; Suomen Leijonan K I; Vapaudenmitali; Ruotsin Serafiimi-r. K; Ruotsin Pohjantähden K. Akateemikon arvo 1985.

Kunniatohtori: Oslo 1951; Oxford 1956 (D.Sc.); San Marco (Lima) 1958; Santiago de Chile 1958; Bogota 1958; Hongkong 1961 (D.Sc.); Loyola (Chicago) 1969; Pisa 1970; Gustavus Adolphus (St. Peter, Minnesota) 1981; Helsinki 1982 (filosofian); Göttingen 1987, Åbo Akademi 1990.

Kymmenien eri maissa toimivien tieteellisten seurojen sekä fysiologian, neurologian ja silmälääketieteen yhdistysten kunniajäsen: American Physiological Society 1963, American Neurological Association 1968, American Academy of Arts and Sciences 1971, Societas Scientiarum Fenniae 1978. Useiden tieteellisten seurojen kutsuttu ulkomainen jäsen: Royal Society 1960, Yhdysvaltain tiedeakatemia 1968.

Lukuisia palkintoja ja kunnianosoituksia: Anders Retzius kultamitali 1957, F. C. Donders mitali 1957, Sherrington kultamitali 1967, Purkinje kultamitali 1969, Anders Jahren suuri palkinto 1961, fysiologian ja lääketieteen Nobelin palkinto 1967.

TUOTANTO. Katso Suomen lääkärit. 1946 (sisältää luettelon Granitin näön fysiologian tutkimukseen liittyvistä keskeisistä artikkeleista ryhmiteltynä niiden tekopaikan mukaan).

Satoja tieteellisiä julkaisuja vuosina 1921 - 1990. Farbentransformation und Farbenkontrast. Berlin 1926 (väitöskirja); Sensory Mechanisms of the Retina. London 1947; Receptors and Sensory Perception. New Haven 1955; Charles Scott Sherrington : an appraisal. London 1966; The Basis of Motor Control. London 1970; Regulation of the discharge of motoneurons. 1971; The Purposive Brain. Cambridge 1977.

Ung mans väg till Minerva. Stockholm 1941; Finlandssvenskarna : en antologie. Stockholm 1944; Hur det kom sig : forskarminnen och motiveringar. Stockholm 1983 (muistelmateos).

LÄHTEET JA KIRJALLISUUS. Ragnar Granitin haastattelu, Tukholma 1990.

K. O. Donner, Ragnar Granit : minnestal hållet vid Finska Vetenskaps-Societetens årshögtid den 29 april 1991 // Sphinx 1992; R. Granit, Hur det kom sig : forskarminnen och motiveringar. Stockholm 1983; R. Granit, A love of Psychophysics : a Citation Classic commentary // Current Contents 18(9)/1990; E. Karaila, A. Penttilä, Ragnar Granit, suomalainen nobelisti // Aesculapius 3/1981; T. Reuter, Ragnar Granit 1900 - 1991 // Nya Argus 5/1991; T. Reuter, Helsinkiläis-korppoolainen neurofysiologi Ragnar Granit // Lääkäri ja vapaa-aika 2B/1989.

JULKISET MUOTOKUVAT JA MUISTOMERKIT. B. Beskow. 1967, Helsingin yliopisto.

RAGNAR GRANITIN MUKAAN NIMETTY. Ragnar Granit Säätiö 1994; Ragnar Granit Instituutti; Ragnar Granit Nuoren tutkijan palkinto; Ragnar Granit Symposium; Helsingin yliopiston itseohjautuvaa oppimista korostava biolääketieteen oppimiskeskus Granitia 1996.

Jaakko Ignatius

Julkaistu 24.2.2000


         
Kansallisbiografia - haku - hakutulos - artikkeli takaisin etusivulle